Jyrkkä rinnetontti tai rakennuttajien kokemattomuus eivät estäneet talounelmaa toteutumasta

Lumilautailija Heikki Sorsa matkusti enimmillään 300 päivää vuodessa. Heikki ja hänen vaimonsa Laura pitivät yhteistä tukikohtaa Bulevardilla, suunnittelivat perheen perustamista ja unelmoivat omakotitalosta.

Heikki ja Laura ovat viettäneet lapsuutensa omakoti- ja rivitaloissa, ja he halusivat tarjota tulevalle jälkikasvulleen samanlaisen, turvallisen kasvuympäristön. He halusivat rakentaa uuden talon alusta alkaen, jotta he voisivat olla varmoja rakentamisen laadusta. Kun talokuume kävi sietämättömäksi, ryhdyttiin etsimään sopivaa tonttia. Heikki ja Laura ovat molemmat ripeitä toimissaan, kun päämäärä on selvä. Pariskunnan vauhdikkuutta kuvastaa, että Heikki kertoo tonttia etsityn kauan, vaikka sopiva tontti löytyi parissa kuukaudessa.
– Kaikki mitä mä teen, pitää olla jollain tavalla myös haasteellista, kertoo Heikki.

Ei siis liene sattumaa, että pariskunnan hankkima tontti jyrkässä, metsäisessä rinteessä oli kokeneiden rakennusmiesten mielestä yksi haastavimmista, jolla he olivat koskaan työskennelleet. Tontti asetti myös omat rajoituksensa sopivalle talomallille. Haasteelliselle tontille löydettiin sopiva talo yhdessä Kastelli-kauppias Anu Kajelan kanssa. Lauran ja Heikin valitsema talo on puolitoistakerroksinen Raatiherra 146, jota täydennettiin tontin piirteiden vuoksi kellarikerroksella. Talo toteutettiin peilikuvana, ja terassia laajennettiin talon koko päädyn kiertäväksi. Heikki ja Laura päätyivät Muuttovalmiiseen toimitukseen, koska he kokivat, että aikaa ja osaamista ei ollut rakentamiseen riittävästi, vaan he halusivat talonrakentajiksi luotettavat ammattimiehet.

Pariskunnalla on samanlainen maku sisustusasioissa, joten sisustusratkaisujen suunnittelu oli helppoa. Laajasta Collection-sisustuskokoelmasta löytyi helposti yksinkertaista tyylikkyyttä arvostavalle pariskunnalle sopivat vaihtoehdot. Espoossa sijaitsevan ulkoväriltään harmaan kodin sisustuksessa on paljon mustaa ja valkoista, ja väriä tuovat muutamat tehosteseinät. Heikki ja Laura maalasivat tehosteseinät itse nauttien suunnattomasti saadessaan oman kädenjälkensä näkyviin. Puustellin keittiö on rohkeasti kiiltävän musta, ja valinnasta onkin tullut paljon kehuja.
– On Lauran ansiota, että meillä on niin hieno keittiö, kiittelee Heikki puolisonsa ennakkoluulottomuutta ja tyylitajua.

Onhan tämä aika erilaista elämää kuin Bulevardilla. On ihanaa, kun täällä voi tehdä omia juttuja, omassa rauhassa.

Rentoa ja mukavaa omakotielämää

Rakennusaikana alkuvuodesta 2012 perheeseen syntyi Ada-tytär. Onneksi Kastellilta sai hyvin apua ja tukea rakentamisen aikana, sillä monet rakentamiseen liittyvät asiat olivat ensimmäistä taloaan rakentaville uusia. Perhe on saanut nauttinut omakotielämästä loppuvuodesta 2012 saakka. Ada pääsee tutustumaan luonnon ihmeisiin omassa pihassa, ja perheen nelivuotias Ruuti-koira osaa myöskin arvostaa luonnonläheisyyttä.
– Onhan tämä aika erilaista elämää kuin Bulevardilla. On ihanaa, kun täällä voi tehdä omia juttuja, omassa rauhassa, tuumaa Heikki.
Nykyään lumilautatähden elämä on suunnitellumpaa ja matkat ovat aiempaa lyhyempiä.
– Kynnys lähteä on paljon korkeampi, kun on hieno koti ja perhe.
Toisaalta, kotiin pääsyä osaa arvostaa aiempaa enemmän, ja matkoilla huomaan miettiväni usein, että voisikohan vaihtaa aikaisemmalle lennolle, jotta olisin aiemmin kotona, Heikki kertoo.