Kimarit valitsivat Viittä Vaille Valmiin talon: ”Pääsimme itse hieman helpommalla”

Sirpa ja Arto Kimari saivat Mikkelin asuntomessualueelle rakennetun Kastelli-talonsa valmiiksi hyvissä ajoin huhtikuussa. Pariskunta päätyi itse suunniteltuun ja Viittä Vaille Valmiina toimitettuun talopakettiin tarkan harkinnan jälkeen.

”Toimitussisältöjen suhteen erot eri talopakettien välillä olivat pieniä, joten tärkeintä oli nähdä aluksi riittävästi vaivaa ja hakea itselle se paras vaihtoehto, josta löytyy joustoa juuri meille tärkeissä asioissa”, Arto kertoo.

Toimitusvaihtoehdoista Viittä Vaille Valmis oli kokeneille rakentajille sopivin.

Kimarien kodin murrettu harjakatto kuului talopakettiin ja asennettiin paikan päällä. Ulkoseinät oli tehtaalla pohjamaalattu.

Peruspakettiin verrattuna Viittä Vaille Valmiin talon raskain työvaihe on jo tehty.

”Toimitusvaihtoehdon valinta ei ollut aivan helppoa, vaikka tämä on jo toinen omakotitalomme ja olen itse töissä rakennusalalla”, Arto kertoo. ”Saimme Kastellilta hyvin tietoa eri vaihtoehdoista ja arvioimme asiaa minun työtilanteeni kannalta. Halusin olla varma, että ehdin tehdä talon valmiiksi vaikka pelkästään iltaisin ja viikonloppuisin. Talon valmistumisellehan oli messualueella tarkka takaraja. Lopulta pelasimme varman päälle ja valitsimme Viittä Vaille Valmiin talopaketin, jossa raskain työvaihe on jo tehty. Rakentaminen oli nopeampaa, pääsimme itse hieman helpommalla ja saimme tehdä talon loppuun rauhassa.”

Rakennusalan ammattilaisena Arto Kimari oli valmis tekemään liki kaikki talon viimeistelytyöt itse.

Talomallista kodiksi

Tällainen on Kimarien asuntomessutalo

Katso drone-video

Etsi lähin Kastelli-kauppiaasi