Haaveissa keittiöpuutarha – vinkit hyötytarhan perustamiseen


Keväällä mielen valtaa vihreän kaipuu. Miten ihana onkaan kasvattaa itse salaattia, porkkanoita ja rapsakoita herneitä! Tai kerätä tuoksuvia yrttejä ruoanlaittoon.

Keittiöpuutarhaan ei tarvita aina paljon tilaa, ruukustakin saa satoa lautaselle. Isomman keittiöpuutarhan perustamista kannattaa kuitenkin omakotitalotontille pohtia, jos viljely ja itse kasvatettu ruoka kiinnostavat.

Keittiöpuutarhan on hyvä sijaita lähellä keittiön ovea.

Pääosin hyötykasvit viihtyvät valoisalla paikalla, joten keittiöpuutarhalle kannattaa valita suojaisa, valoisa ja lämmin kasvupaikka. Keittiöpuutarhan, erityisesti yrttialueen, on hyvä sijaita mahdollisimman lähellä taloa ja keittiön ovea, jotta yrttejä on helppo käydä poimimassa myös ruoanlaiton lomassa. Pihan perältä sadonkorjuu voi tuntua hankalalta.

Käytännöllistä ja kestävää

Mieti myös käytännöllisyyttä ja hoitoa. Viljelylaatikoilla keittiöpuutarhasta saa helposti siistin ja huolitellun näköisen. Kuormalavojen lavakauluksilla syntyvät viljelylaatikot nopeasti, mutta viljelylaatikot on helppo itsekin nikkaroida esimerkiksi kestävästä siperianlehtikuusesta. Siperianlehtikuusi on kovaa ja kestävää, eikä vaadi välttämättä puunsuoja-aineita. Jos käsittelet puuainesta puunsuojilla, valitse viljelylaatikoihin suositeltavia, ekologisia aineita. Lautakehikko tai tiilillä rajattu alue toimii viljelylaatikoiden sijaan myös hyvin.

Jotta hoito sujuu helposti, on käytävien hyvä olla tarpeeksi leveät ja helppokulkuiset.

Avomaalle perustettu keittiöpuutarha syntyy keveämmin kustannuksin, ja on kiinteitä rakenteita helpommin muunneltavissa. Jotta hoito sujuu helposti, on käytävien hyvä olla tarpeeksi leveät ja helppokulkuiset. Varaa käytäväalueelle tilaa vähintään kottikärryjen leveyden verran. Käytävämateriaalina voi olla esimerkiksi sora, hiekka, puukate tai erilaiset laatat.

Viljele makua, väriä ja kauneutta

Vaikeinta keittiöpuutarhaa perustaessa lienee viljeltävien kasvien valinta. Siemenhyllyn äärellä menee helposti pää pyörälle, kun mieli tekisi valita yhtä ja toista. Valitse kasvatukseen kuitenkin sellaisia lajeja, joista pidät ja joita syöt.

Puuhastelu puutarhassa ja kasvun seuraaminen palkitsevat myös.

Jos tilaa on vähän, kannattaa kokeilla esimerkiksi erikoisempia lajikkeita, joita ei kaupan hyllyltä löydä. Sininen herneenpalko, keltainen porkkana, raidallinen punajuuri ja sinimaltoinen peruna tuovat väri- ja makuvaihtelua lautaselle. Kaikkien kasvien kasvattaminen ei välttämättä ole taloudellisesti kannattavaa, mutta mikään ei voita itse kasvatetun sadon makua. Puuhastelu puutarhassa ja kasvun seuraaminen palkitsevat myös.


Monet kukat kaunistavat keittiötarhaa, mutta toimivat myös tuholaisten karkottajina.

Käytä kylvösten suunnitteluun hetki aikaa ja tutkaile siemenpusseista kylvöaikoja, kasvutapaa ja kasvukorkeutta. Jos esikasvatus ei innosta, löytyy keväisiltä taimistokierroksilta keittiötarhaan monenlaista kaunista ja herkullista vihannesta. Monia lajeja voi kylvää myös suoraan avomaalle, kuten esimerkiksi papuja, salaattia ja porkkanaa. Kylvä satokasvien rinnalle kauneudeksi myös syötäviä kukkia ja istuta tuoksua tuovia yrttejä. Monet kukat kaunistavat keittiötarhaa, mutta toimivat myös tuholaisten karkottajina. Kokeile esimerkiksi kehäkukkia tai samettikukkia. Nauti kesän mittaan keittiötarhan kauneudesta, tunnelmasta ja sadosta!

Muista nämä kevätkylvöjä ja istutuksia tehdessä!

  • Valitse kasvualustaksi hyvälaatuinen, hyötykasvien kasvatukseen tarkoitettu kasvualusta.
  • Viljelylaatikoissa kannattaa käyttää rikkaruohoista puhdasta kasvualustaa, jolloin ne pysyvät pitkään rikkaruohoista vapaana, hoito ja kitkeminen on helppoa.
  • Älä kylvä siemeniä liian tiheään tai liian syvään. Tarkista kylvöväli siemenpussista.
  • Odota, että ilma ja maa on lämmennyt tarpeeksi eikä hallanvaaraa ole. Erityisesti kylmänarkojen kurpitsojen, kurkkujen ja papujen kanssa kannattaa odottaa säiden lämpiämistä.
  • Suojaa kylvöt ja istutukset tarvittaessa hallaharsolla.
  • Kastele huolellisesti, jotta kylvökset ja istutukset saavat hyvän kasvustartin.

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajan tasalla eduistamme ja kampanjoistamme!

  • Hidden
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Etsi lähin Kastelli-kauppiaasi