Yhteydenottopyyntö +

Hei!

Autamme mielellämme tekemään kodistasi juuri sinun toiveidesi mukaisen. Anna puhelinnumerosi ja olemme sinuun yhteydessä!


Matka parhaaksi talotoimittajaksi

1980-luvulla moni perhe alkoi talouden nousukauden myötä toteuttaa unelmaansa omasta talosta. Talot rakennettiin edelleen useimmiten ”pitkästä tavarasta”, vaikka talopakettiratkaisujakin oli tarjolla. Ulkonäöltään ajaton sekä pohjaratkaisultaan toimiva talo ja tarjolla olevat talopakettiratkaisut kohtasivat kuitenkin vain harvoin.

Ajatus helpommasta rakentamisesta kyti kuitenkin monien mielissä.

Rakentaminen aloitetaan luottamuksesta

Ideaa rakentajalähtöisestä talotoimituksesta lähti kehittämään Harjavalta Oy, joka on vuonna 1920 perustettu suomalainen puuinnovaattori. Harjavalta Oy on tunnettu Puustelli-keittiöistään ja se oli 80-luvulla jo valloittanut keittiömarkkinat uudenlaisella sisustusideologialla, hyvällä palvelulla ja kestävillä ratkaisuilla. Miksipä pientalorakentajien haasteisiin ei lähdettäisi vastaamaan samoilla keinoilla?

Tämän ajatuksen siivittämänä vuonna 1989 syntyi uusi talotoimittaja, jonka perusta valettiin luottamukselle ja rakentajien kuuntelemisen pohjalle. Yrityksen nimeksi valittiin Kastelli, joka tarkoittaa linnaa, jykevää ja vakaata turvapaikkaa asukkailleen.

Kastellin vetäjäksi valittiin kaupan alan ammattilainen Antti Pohjola, joka alkoi luoda yritykseen luottamusta rakentavaa palvelukulttuuria. Koska Oulussa oli hyvin saatavilla uuden yrityksen tarvitsemaa innovatiivisesti ajattelevaa ja osaavaa henkilöstöä, Kastellin pääkonttori päätettiin sijoittaa sinne.

Asiakkaan toiveet etusijalle

Kilpailijoiden panostaessa tuotantoon, Kastelli keskittyi kuuntelemaan asiakkaitaan. Heti alussa huomattiin, että rakentajien toiveet ovat hyvin moninaiset alkaen talon ilmeestä ja omasta panoksesta rakennustyömaalla. Kastelli panosti erityisesti arkkitehtisuunnitteluun ja tuotekehitykseen – näin pystyttiin toteuttamaan myös yksilöllisemmät toiveet kustannustehokkaasti. Samalla rakennettiin osaajien verkosto, jonka avulla talon rakentaminen oli ja on kaikille osapuolille menestyksekäs kokemus.

Asiakkaat halusivat kestäviä ratkaisuja ja hyvin tehdyn talon, jossa voi asua huoletta vuosikymmeniä ja jonka jälleenmyyntiarvo on hyvä.

Eroon talopakettien tylsästä maineesta

Ehkä suurin tehtävä oli kuitenkin parantaa talopakettien mainetta. Asiakkaat halusivat kestäviä ratkaisuja ja hyvin tehdyn talon, jossa voi asua huoletta vuosikymmeniä ja jonka jälleenmyyntiarvo on hyvä. Ja kestäviä taloja Kastelli lähtikin rakentamaan: se valitsi talojen rungoksi saumattoman precut-menetelmän ja suunnitteli jokaisen yksityiskohdan kestäväksi ja energiatehokkaaksi.

Talopaketeista tehtiin ensimmäistä kertaa vakavasti otettava vaihtoehto hitaalle rakentamiselle.

Järkevin tapa tehdä koti

1990-luvun alun lama vahvisti Kastellin kehittämän toimintamallin oikeaksi. Jokaisessa suhdanteessa asiakas löytää Kastellilta itselleen sopivimman vaihtoehdon. Nousukaudella tilataan monimuotoisempia ja valmiimpia koteja, kun laskukaudella yksinkertaistetaan ja tehdään enemmän itse. Rakentajien tarpeet ja toiveet ovat aina rakentamisen lähtökohta.

Kastelli on järkevin tapa tehdä koti.

”Ylpeänä voin todeta, että Kastellin sitoutunut joukkue sai suomalaisten rakentajien hyväksynnän hämmästyttävän nopeasti. Rakentajatutkimuksen mukaan olimme arvostetuin talotoimittaja jo 1993. Seuraavana vuonna olimmekin jo Suomen ostetuin pientalo ja olemme siitä asti pitäneet johtopaikkamme. Tänään vastaamme asiakkaidemme huutoon tarjoamalla näitä parempia pientaloja myös täysin valmiina, asunto-osakeyhtiömuotoisina pientaloasuntoina. Aiomme tehdä nekin hyvin, paremmin kuin kukaan muu”, lupaa Antti Pohjola, rakentamisalan konserniksi kasvaneen Kastelli-talot Oy:n toimitusjohtaja.

Kastellin vaiheita

Etsi lähin Kastelli-kauppiaasi

Mediataivas