Kastellin digipalvelu uudistaa omakotirakentamisen

Kastelli siirtää omakotirakentamisen ja -asumisen kertaheitolla digiaikaan ja helpottaa rakentamista uudella digiotteella. Kastelli on kehittänyt toimintansa läpinäkyvyyttä ja muuttanut sitä digitaalisempaan muotoon. Asiakkaille tämä näkyy konkreettisesti tänään lanseeratun OmaKastelli -digipalvelun käyttöönottona.

”Valtaosa omakotirakentajista yllättyy kuinka iso osa dokumenttien ja aikataulujen hallinta on rakentamisesta.” kertoo Kastelli-talot Oy:n liiketoimintajohtaja Jukka Vaaramo ja jatkaa: ”OmaKastelli -digipalvelulla helpotamme rakentajan arkea ja mahdollistamme projektin reaaliaikaisen seurannan mobiilisti.”

”Omakotitalon rakentajien joukossa on jo diginatiiveja. Tuore tutkimus kertoo, että suomalainen omakotitalounelma elää tässäkin sukupolvessa.” kertoo Vaaramo ja tarkentaa: ”Totesimme, että suuri osa asiakkaistamme, kuten myös oma henkilökuntamme, on jo hyvin tottuneita sähköisten palveluiden käyttäjiä. Oli aika siirtää toimintamme digiaikaan.”

Kastelli lähti uudistamaan toimintaansa asiakaspalautteen pohjalta. Digiaikaan siirtymisessä onkin kysymys laajasta Kastellin sisäisestä toimintakulttuurin muutoksesta: ”Emme kehittäneet vain uutta digipalvelua asiakkaidemme käyttöön vaan päivitimme myös omat, sisäiset toimintatapamme digiaikaan.” Vaaramo korostaa.

”Digiprojektimme tavoitteena oli luoda aivan uudenlainen asiakaskokemus.” Vaaramo kertoo ja kiteyttää: ”Olemme tuoneet asiakkaamme avuksi aidon digiotteen rakentamiseen ja asumiseen.”

Kastelli lupaa rakentaja-asiakkailleen digiaikaan siirtymisen myötä muun muassa vähemmän paperia, enemmän reaaliaikaista tietoa, keskitetympää ja läpinäkyvämpää viestintää sekä helpon tavan tallentaa kännykkäkuvina oman kodin tärkeät tiedot suoraan digipalveluun. OmaKastelli -digipalvelu toimii kaikilla päätelaitteilla ja se on optimoitu erityisesti mobiilikäyttöön.

Yksi konkreettinen muutos on se, että kaikki kotia koskevat tiedot, niin rakennus- kuin asumisaikanakin, ovat aina käytettävissä ajasta ja paikasta riippumatta. OmaKastellilla saat helposti oman kotisi kaikki langat käsiisi.

”Yksi konkreettinen muutos on se, että kaikki kotia koskevat tiedot, niin rakennus- kuin asumisaikanakin, ovat aina käytettävissä ajasta ja paikasta riippumatta. OmaKastellilla saat helposti oman kotisi kaikki langat käsiisi.” Vaaramo painottaa.

OmaKastelli -digipalvelu on ainutlaatuinen palvelu Kastelli-talon rakentajalle ja Kastelli-talossa asuvalle. Rakentaja saa palvelun käyttöönsä heti kaupantekohetkellä, jolloin palvelusta tulee pääasiallinen viestintäkanava hänen ja Kastellin välillä. OmaKastelli -tunnukset voidaan siirtää tulevaisuudessa talon uudelle omistajalle.

”OmaKastelli on myös talosi sähköinen huoltokirja. Oman kodin tietojen digitaalinen dokumentointi tulee olemaan itsestäänselvyys tulevaisuudessa ja tekijä, joka vaikuttaa kodin jälleenmyyntiarvoon. OmaKastelli -digipalvelulla tämä dokumentointi onnistuu jo nyt.” kertoo digiprojektiin ilmiselvästi tyytyväinen Vaaramo.