Iloiset éclairit

(Yhteensä 15 kpl)


Herkullisia éclaireja varten valmistetaan pitkulaisen mallisia tuulihattuja, jotka dipataan suklaakuorrutteeseen ja koristellaan värikkäästi. Leivos täytetään diplomaattikreemillä ja hillolla tai tuoreilla marjoilla ja hedelmillä. Työvaiheita on useita, mutta niistä selviää yllättävän helposti.

Tuulihattutaikina

  • 100 g vettä
  • 1 dl maitoa
  • 60 g voita kuutioina
  • 2 tl sokeria
  • 0,25 tl suolaa
  • 100 g (n. 1,5 dl) vehnäjauhoja
  • 3 pientä kananmunaa (tai 2 isoa)

Välineet: pursotinpussi (+ suuri ympyrätylla)

Taikinan valmistaminen

Mittaa vesi, maito, voi, sokeri ja suola kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi sekoittamatta, kunnes voi on sulanut. Ota kattila liedeltä ja lisää jauhot seokseen yhdessä erässä voimakkaasti puulastalla sekoittaen. Laita kattila takaisin liedelle ja sekoita noin 3 minuuttia niin, että ylimääräinen kosteus haihtuu. Taikinan tulee olla hyvin kiinteää. Siirrä taikina kulhoon ja anna jäähtyä. Lisää kananmunat yksitellen jäähtyneeseen (korkeintaan kädenlämpöiseen) taikinaan kahdessa erässä. Vatkaa taikinaa huolellisesti joka välissä sähkövatkaimella tai yleiskoneella noin minuutin ajan. Valmis taikina on sileää ja tahmeaa.

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Lusikoi taikina pursotinpussiin, jossa on ympyrätylla, tai leikkaa kärki auki niin, että saat pursotettua noin 2 cm leveitä ja 9 cm pitkiä pötköjä leivinpaperoidulle pellille. Jätä useampi sentti kohoamisvaraa. Paista uunin keskitasolla noin 10 minuuttia, jonka jälkeen laske lämpö 175 asteeseen. Älä avaa uunin luukkua kesken paistamisen. Jatka paistoa noin 20 minuuttia jotta taikina saa kauniin paistovärin. Valmis tuulihattu on sisältä ontto

Huom! Älä avaa uunin luukkua kesken paistamisen.

Diplomaattikreemi

  • 2 dl maitoa
  • ½ vaniljatanko halkaistuna
  • 1/3 dl sokeria
  • 40 g (reilu ½ dl) maissitärkkelystä
  • 1 pieni kananmuna
  • ¾ dl kuohukermaa

Kreemin valmistaminen

Kaavi vaniljatangosta siemenet ja sekoita ne sokerin joukkoon. Lisää vaniljatanko ja maito kattilaan ja kiehauta seos. Sekoita toisessa kulhossa vaniljasokeri, maissitärkkelys ja kananmunat huolellisesti. Lisää joukkoon lusikallinen kuumaa maitoa ja sekoita. Lisää munaseos ohuena nauhana kuumaan maitoon samalla voimakkaasti sekoittaen. Kiehauta kevyesti sekoitellen ja jäähdytä. Kylmä vesihaude nopeuttaa jäähtymistä.

Vaahdota kerma ja sekoita täysin jäähtyneen vaniljakastikkeen joukkoon. Nosta jääkaappiin odottamaan.

Kuorrutteen valmistaminen, täyttäminen ja koristelu

Rouhi valkosuklaa veitsellä kulhoon. Kuumenna kerma mikrossa lähes kiehuvaksi ja kaada se sitten suklaarouheen päälle. Anna seistä muutama minuutti ennen sekoitusta. Käytä massa tarvittaessa varovasti mikrossa jotta suklaa sulaa täysin.

Ota esille haluamasi koristeet. Halkaise tuulihatut terävällä veitsellä vaakatasossa niin, että puolikkaat jäävät vielä kiinni toisiinsa. Värjää halutessasi valkosuklaa elintarvikevärillä. Kasta tuulihatut suklaaseen, valuta ylimääräistä suklaata hetki pois ja nosta lautaselle. Kun pinta on hieman asettunut, kiinnitä koristeet paikoilleen. Anna jähmettyä rauhassa jääkaapissa.

Lusikoi diplomaattikreemi pursotinpussiin. Käytä halutessasi esim. tähtityllaa. Lusikoi leivoksen sisään hilloa, tuoreita marjoja tai hedelmiä pieninä paloina. Pursota lopuksi leivos täyteen kreemiä. Säilytä leivokset jääkaapissa.

Huom! Jos valmistat kuoret jo edellisenä päivänä, säilytä ne ilmatiiviissä rasiassa huoneenlämmössä. Täytä leivokset kuitenkin vasta tarjoilupäivänä, jottei taikinakuori vetisty. Vaniljakastikkeenkin voit halutessasi tehdä jo edellisenä päivänä tai oikaista kastikkeen teossa käyttäen valmista vaniljakreemijauhetta (valmistusohje löytyy pakkauksen kyljestä).

Huom! Jos valmistat kuoret edellisenä päivänä, säilytä ne ilmatiiviissä rasiassa huoneenlämmössä. Täytä leivokset kuitenkin vasta tarjoilupäivänä, jottei taikinakuori vetisty.

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajan tasalla eduistamme ja kampanjoistamme!

  • Hidden
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Etsi lähin Kastelli-kauppiaasi