16.3.2021

Kastelli puski pientalokoteja koronan keskellä

Kastelli jatkoi kasvuaan pientalomarkkinoilla, joilla se on ollut myydyin talomerkki jo 27 vuoden ajan. Kastelli kasvatti viime tilikaudella liikevaihtoaan 7,8 prosentilla 94,7 miljoonaan euroon ja kaksinkertaisti liiketuloksensa. Kasvuvauhti ylitti tavoitteet erityisesti kaupunkimaisen pientalorakentamisen EasyIN- ja toukokuussa 2020 lanseeratulla Hirsi-Kastelli -liiketoiminta-alueilla.

-Omakotitalomarkkinoiden pohjakosketus saavutettiin vuonna 2015, minkä jälkeen rakentaminen on kääntynyt hienoiseen nousuun. Riittävän hyvällä paikalla sijaitsevien pientalotonttien hankkiminen kasvukeskuksissa on haastavaa, mutta olemme pystyneet isona ja vakavaraisena toimijana löytämään kuntien kanssa ratkaisuja laajempien pientaloalueiden toteuttamiseksi. Kaupunkimainen pientalorakentaminen on sijaintibisnestä, jossa menestyminen edellyttää toimijoilta vahvaa pääomarakennetta, sanoo Kastelli-talot Oy:n toimitusjohtaja Joran Hasenson.

Kastellin liikevaihto vuonna 2020 kohosi 94,7 miljoonaan euroon (87,9 MEUR vuonna 2019). Liiketoiminnan tulos kaksinkertaistui 3,7 miljoonaan euroon (1,8 MEUR vuonna 2019). Kastelli oli 13 prosentin markkinaosuudellaan pientalomarkkinoiden myydyin talomerkki ja myös markkinoiden selkeästi tunnetuin talobrändi. (Rakennustutkimus RTS Oy, Omakotirakentajatutkimus 2020/21 RV).

-Uudistimme tilikauden aikana rakentamisen palveluprosessimme. Uusimpien liiketoiminta-alueidemme, kaupunkimaisen aluerakentamisen EasyIN-konseptin ja tilikauden aikana markkinoille tuomamme modernin kaupunkimaisen hirsirakentamisen Hirsi-Kastellin kysyntä ylitti odotuksemme. Kaikkiaan Kastelli-pientalokotien kappalemääräinen myynti kasvoi vuonna 2020 edeltävästä vuodesta 20 prosentilla. Myynnin kasvu tuloutuu suurelta osin vuonna 2021, joten kasvunäkymät ovat jatkossakin hyvät, Joran Hasenson valottaa kasvun taustalla olevia tekijöitä.

Lisätietoja:

Kastelli-talot Oy

toimitusjohtaja Joran Hasenson

puh. 0400 285 718

Kastelli-talot Oy on perustettu vuonna 1989. Se kuuluu Harjavalta-konserniin. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2020 noin 452 MEUR ja sen palveluksessa oli noin 1100 henkilöä. Kastelli on pientalorakentamisen markkinajohtaja.Kaikkiaan Kastelli-pientaloja on rakennettu Suomessa noin 30 000.  Yritys toimii kolmella liiketoiminta-alueella, Kastelli-talot (talopaketit), EasyIN (aluerakentamisprojektit) ja Hirsi-Kastelli (muuttovalmiit hirsitalot).

Kastelli-talot Oy:n liikevaihto vuonna 2020 oli noin 94,7 miljoonaa euroa ja se työllistää 178 henkilöä.

Etsi lähin Kastelli-kauppiaasi