12.4.2023

Kastellin myynti vahvassa kasvussa, haastava markkinatilanne söi tulosta

Pientaloalan markkinajohtaja Kastelli-talot Oy kasvatti voimakkaasti liikevaihtoaan tilikaudella 2022. Heikentynyt taloustilanne ja rakennusalan kasvaneet materiaalikustannukset sekä rakennusmateriaalien vaikeutunut saatavuus pienensivät kuitenkin yrityksen tulosta edellisestä tilikaudesta.

-Teimme positiivisen tuloksen poikkeuksellisen ongelmallisessa markkinatilanteessa. Puutavaran saatavuus vaikeutui jo vuoden 2021 puolella. Samaan aikaan pientalorakentamisen aloituksissa saavutettiin vuosikymmenen huippulukemat. Ukrainan sota vaikutti laajalti rakennustarvikkeiden saatavuuteen. Esimerkiksi lämpöpumppujen kysyntäpiikki Keski-Euroopassa tyhjensi valmistajien varastot ja kuumensi entisestään markkinoita, sanoo Kastellin toimitusjohtaja Joran Hasenson.

Kastellin liikevaihto tilikaudella 2022 nousi edellisestä tilikaudesta 27,9 prosentilla 154 miljoonaan euroon (119,9 MEUR vuonna 2021). Liiketoiminnan tulokseksi muodostui 1,7 miljoonaa euroa (7,1 MEUR vuonna 2021). Kastellin markkinaosuus (kpl) oli 13 %. (14,9 % 2021) ja euroissa mitattuna 14,3 %  (lähde: RTS Omakotirakentajatutkimus 2022/23 RV). Kastelli säilytti asemansa Suomen eniten myytynä talomerkkinä, mitä se on ollut jo vuodesta 1994 alkaen. Yrityksen liiketoiminnan volyymi kasvoi sen kaikilla liiketoiminta-alueilla. Tilikauden aikana Kastelli-koteja luovutettiin asiakkaille noin 700 kappaletta.

Joran Hasensonin olettaa materiaalien hintatason nousun jatkuvan edelleen, mutta mennyttä vuotta maltillisempana. Lisäksi koronavuosina vaikuttanut työvoima- ja materiaalipula on helpottunut, joten kuluttajalle hetki rakentamishankkeiden käynnistämiselle on nyt otollinen.

Hasensonin mukaan kuluttajat välttävät turhia neliöitä, arvostavat tehokkaita tilaratkaisuja ja vaativat kodiltaan energiatehokkuutta. Yritys panosti tilikauden aikana tuotekehitykseen ja lanseerasi uuden lippulaivamallistonsa Kastelli Kultarannan, joka ensiesiteltiin kesän 2022 Naantalin asuntomessuilla ja sai markkinoilta heti hyvän vastaanoton. Kastelli Energiafiksu -järjestelmä tuotiin markkinoille vastaamaan kuluttajien haluun minimoida ostoenergiatarve.

– Kun taloustilanteessa ja rakennusmarkkinoilla on turbulenssia, voittajia ovat ne yritykset, jotka pystyvät tarjoamaan asiakkailleen turvallista kumppanuutta. Pitkän kokemuksensa, vakaan omistuspohjansa ja vahvan pääomarakenteessa ansiosta Kastellilla on tähän erinomaiset edellytykset.

Lisätietoja:

Kuvia ladattavissa: https://www.kastelli.fi/fi/kastelli-yritys/medialle/

Kastelli-talot Oy
toimitusjohtaja Joran Hasenson
puh. 0400 285 718

Kastelli-talot Oy on perustettu vuonna 1989. Se kuuluu Harjavalta-konserniin. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2022 noin 544 MEUR ja sen palveluksessa oli noin 1241 henkilöä. Kastelli on pientalorakentamisen markkinajohtaja.Kaikkiaan Kastelli-pientaloja on rakennettu Suomessa yli 30 000.Yritys toimii kahdella liiketoiminta-alueella: Pientalot ja Easyin.

Kastelli-talot Oy:n liikevaihto vuonna 2022 oli noin 154 miljoonaa euroa ja se työllistää suoraan noin 250 henkilöä ja toteutusverkostonsa kautta noin 700 rakennusalan ammattilaista.

Kultaranta 123/142 -messukoti Naantali 2022

Etsi lähin Kastelli-kauppiaasi