Lilli Ritvos-Jokela ja Riku Jokela rakennuttivat Kastellilla perheelleen unelmiensa kodin, jossa viihtyvät myös perheen juniorit Topias ja Stella sekä Nuppu -koira.
Jokelan perheellä oli kodin suunnittelussa vahva oma näkemys. Perheen äiti Lilli halusi keittiön ja olohuoneen väliin tilanjakajaksi funkkis-henkisesti muotoillun takan. Muutenkin Jokelat halusivat, että talo toteutetaan heidän suunnitelmiensa perusteella.
Kolme asiaa ratkaisivat talotoimittajan valinnassa
Espooseen oman talomallin rakennuttanut Jokelan perhe painotti talotoimittajan valinnassa kolmea asiaa:
Talotoimittaja voi toteuttaa talon perheen omista piirustuksista
Yritys on vakavarainen
Asiakaspalvelu on laadukasta
Kastelli vastasi näihin odotuksiin.
“
Jokelan perhe kannustaa valitsemaan kotiin vain sellaisia materiaaleja, joista todella pitää.
Jokelan perheen vinkit rakentajille
Avaimet käteen -vaihtoehto on varteenotettava ja harkitsemisen arvoinen.
Ammattitaitoisia myyjiä kannattaa kuunnella.
Piharakenteet on hyvä tehdä jo maansiirtotöiden yhteydessä. Niiden tekeminen jälkikäteen on kallista.
Vastaava työnjohtaja tulee valita huolella. Osaava työnjohtaja on kullankallis.
Kannattaa käydä katsomassa Kastellin toteutettuja kohteita. Niistä saa paitsi ideoita, myös vinkkejä hyvistä toteuttajista. Paikan päällä voi itse todeta työn laadun.
Pidä rakentamisen ajan päiväkirjaa. Dokumentoi kaikki: toteutustavat, materiaalien nimet ja tunnukset, koska hetken päästä niitä ei enää muista.