Kastellin aktiivisella tuella ensikertalaisten rakennusprojekti onnistui helposti

Kaisa-Leena ja Mika Säkkisen nuori perhe rakensi omatoimisesti Kastelli-talon ja innostavat nyt muitakin nuoria rohkeasti rakentamaan.

Kaisa-Leenan ja Mikan rakennushanke käynnistyi kun löytyi tontti ja perheen toiveisiin sopiva talomalli.
– Kastellin CityEconomy 93 nappasi heti! Sen 1,5 kerroksinen pohjaratkaisu on hyvin muunneltavissa eri elämäntilanteiden mukaan.
– Nyt kun Onni lähtee kouluun, muutetaan huonejärjestystä siten, että me vanhemmat siirrymme alakertaan ja Onni saa oman huoneen yläkerrasta, perheen äiti kertoo.

Mikan ja Kaisa-Leenan mielestä Kastellin eri toimitusvaihtoehdoista oli helppoa valita myös sopiva asennusvaihe.
– Aiempaa rakentamiskokemusta minulla ei ollut, mutta veli ja sukulaiset lupasivat alusta asti olla apuna. Kastellin asentajat tekivät talon ”vesikatto päälle” ja siitä eteenpäin urakoitiin itse, Mika kertoo.
Mika kehuu Kastellin selkeää rakentamisopasta sekä Kastellin asiakaspalvelua, jotka molemmat saavat arvosanakseen täyden kympin.
– Rakentaminen oli mukavaa vastapainoa opettajan työlle ja samalla tässä melkein oppi uuden ammatinkin, Mika kertoo tyytyväisenä.
Kaupanteon yhteydessä Säkkiset kilpailuttivat myös sähkö- ja LVI-tarjoukset. Kastellin tarjoamat talotekniikkapalvelut olivat kilpailukykyisiä ja myös helppous painoi vaa’assa.

Mahdollisessa myyntitilanteessa huoltokirjan avulla on myös helppo osoittaa mitä talolle on tehty, mitä se kuluttaa ja mitä asuminen siinä maksaa.

– Koska luotimme Kastelliin, valitsimme myös talotekniikan Terawattilta, joka kuuluu Kastellin kanssa samaan konserniin. Kastellin ja Terawatin välinen yhteistyö sujui rakentajan näkökulmasta hienosti, ja työn laatuun olemme erittäin tyytyväisiä, Mika kehuu.
Kastellin talotoimituksen yhteydessä saatu sähköinen huoltokirja on Mikan mielestä tarpeellinen varuste.
– Huoltokirjaa on mielenkiintoista täydentää. Sen ansiosta vuosikorjaukset tulevat tehdyksi ajallaan ja koti pysyy teknisesti kunnossa.
– Mahdollisessa myyntitilanteessa huoltokirjan avulla on myös helppo osoittaa mitä talolle on tehty, mitä se kuluttaa ja mitä asuminen siinä maksaa, Mika pohtii.

Etsi lähin Kastelli-kauppiaasi