Keittiön, olohuoneen ja kirjaston yhdistävä avara kokonaisuus viehätti Jaakoloita
Hyvän tontin saaminen saattaa joskus edellyttää lähes urotekoja. Näin ainakin Oulussa, jossa Jaakolan perhe halusi rakentaa uuden talonsa juuri tietylle tontille. Yön yli jonotetulle tontille on nyt noussut komea Kastellin Kartano, jonne perhe muutti juuri jouluksi.
– Kaupungin myymän tontin hankkimista muistellaan Jaakolan perheessä huumorilla ja hyvillä mielin. Perheen pojat varasivat paikat jonon kärjiltä jo edellisenä iltana klo 16 aikoihin. Isä tuli jatkamaan jonotusta klo 19 jälkeen varustautuneena toppavaatteilla ja lukemisella. – Yöllä oli melkoinen pakkanen jolloin untuvatakit ja makuupussit meinasivat käydä kevyiksi, naureskelee Ilkka Jaakola. Aamulla viraston oven auettua hän pääsi ensimmäisenä hieromaan tonttikaupat haluamastaan tontista.
Luontoharrastus yhdistää perhettä
Jaakoloiden tontti sijaitsee ihanteellisesti asutusalueen laitamilla, metsän reunassa. – Takapihalta voi rymistellä erämaita pitkin vaikka Jäämerelle, naurahtaa Ilkka. Kokeneena luontokuvaajana hän arvostaa luonnon läheisyyttä ja iloitsee tuoreesta karhuhavainnosta, joka syksyllä tehtiin vajaan kilometrin päässä Jaakoloiden uudesta kodista. Suomalainen luonto on koko Jaakolan perheelle tärkeä asumisen elementti. Karhu- ja luontokuvaajana Ilkka viettää metsässä paljon aikaa Suomessa ja ulkomailla. Vaimo Laura opettaa ja tutkii biologiaa yliopistossa, jota kautta hän on perusteellisesti tutustunut luontoon. Perheen mielestä talon takaa alkava puhdas luonto on juuri se oikea ympäristö uudelle kodille. Sanojensa vakuudeksi Ilkka kertoo lukeneensa tutkimuksesta, jonka mukaan rauhoittavien luonto-elämysten kokeminen vaikuttaa positiivisella tavalla aivojen, sydämen ja lihasten toimintaan.
“
Talon kartanomainen tunnelma alkaa heti sisääntuloaulasta, josta avautuu näkymä oleskelutiloihin ja yläkerran portaikkoon. Kaakelitakka antaa lämpöä ja tunnelmaa koko alakertaan.
Kartanomaista avaruutta
Tontin saamisen jälkeen Jaakolat tutustuivat eri taloihin ja päätyivät Kastellin selkeälinjaiseen Kartano 171 talomalliin. – Erityisesti meitä viehätti avara keittiö/olohuone/kirjasto –kokonaisuus. Lyhyen asumisemme jälkeen olemme kiintyneet siihen aina vain lisää, kertovat Laura ja Ilkka. Talon kartanomainen tunnelma alkaa heti sisääntuloaulasta, josta avautuu näkymä oleskelutiloihin ja yläkerran portaikkoon. Kaakelitakka antaa lämpöä ja tunnelmaa koko alakertaan. Ilkan mielestä pohjaratkaisu mahdollistaa hyvin työn ja perheen yhdessäolon yhdistämisen. Kirjastohuoneessa on mahdollisuus lukea tai tehdä töitä, mutta samalla voi kuunnella perheen puuhastelua muualla talossa.
Kartanon yläkerrassa on tilaa reilut 70 neliötä. Yläluokkia käyvät pojat Juuso ja Iikka ovat innoissaan omista tilavista huoneistaan. Aulasta pääsee sisääntulokatoksen päällä olevalle aurinkoiselle parvekkeelle. Luontokuvauksen ohella Ilkka kuvaa yritysvideoita ja esitteitä.Yläkerran toiseen päätyyn on varattu täydellinen studiotila hänen työskentelyynsä. Uudessa 25 neliön tilassa valokuvaaja voi rauhassa käsitellä kuviaan ja editoida filmejään. Laura puolestaan arvostaa tilavaa kodinhoitohuonetta, jossa on riittävästi myös säilytystilaa. Myös suora yhteys vanhempien makuuhuoneesta pesu- ja saunatiloihin on kätevä ratkaisu.