Moderni 152 vetosi lapsiperheeseen käytännöllisellä tyylikkyydellä

Talopakettien ja Muuttovalmiiden talojen lisäksi Kastelli-talot myös rakentaa koteja itse varaamilleen tonteille mm. Ouluun. Metsokankaan alueelle on esimerkiksi noussut neljä Moderni 152 taloa, joista yhteen ovat muuttaneet Jaana Hasiwar ja Perttu Mäkäräinen pienen Ada-tyttärensä kanssa.

Jaana ja Perttu olivat jo pitempään etsineet valmista taloa Metsokankaan alueelta. Ajellessaan jälleen kerran alueella, he huomasivat rakenteilla olevat Kastelli-talot ja ihastuivat heti paikkaan ja talomalliin. – Talossa oli kaikki huoneratkaisut jo valmiina, joten heti pystyi hahmottamaan kuinka käytännöllinen ja toimiva koti siitä meille tulisi, kertoo Jaana ensitunnelmistaan. Eikä muutaman kuukauden asuminen ole muuttanut tuntemuksia ainakaan huonompaan suuntaan – vaan päinvastoin. Uuden kodin tilat miellyttävät päivä päivältä yhä enemmän. – Esimerkiksi keittiön erillinen ruokailutila on tosi kiva, koska siitä saa halutessaan helposti myös juhlavamman tilan. Myös meidän kaverit ja ystävät ovat tykänneet ja muutamat ovat innostuneet itsekin rakentamaan, Jaana ja Perttu kertovat.

Samaan aikaan moderni ja perinteinen

Kastellin Moderni 152 on ulkonäöltään selkeä ja sopusuhtaisen näköinen. Talo on reilusti modernia tyyliä, mutta sisätiloiltaan selkeä ja toimiva. Alakerran väljä eteisaula toivottaa vieraat tervetulleeksi ja ohjaa heidät olohuoneeseen ja viihtyisään keittiöön. Jaana arvostaa erityisesti tilavaa kodinhoitohuonetta, joka toimii myös lasten eteisenä, kunhan Ada ensin oppii liikkumaan ja tuo kavereitaankin kotiinsa.

Makuuhuoneet ovat yläkerrassa, jossa on myös tilava aula ja suuri kylpyhuone suihkuineen. – Halusimmekin sellaisen kodin, jossa sisätiloissa ei ole mitään erikoisuuksia, vaan selkeät tilaratkaisut sekä samaa tyyliä oleva sisustus. – Tämä on perinteinen talo sisältä, mutta ei silti mikään perinnetalo, Jaana ja Perttu esittelevät kotiaan.

Sisustusmateriaalien osalta pariskunta on ollut tyytyväinen Kastellin tarjoamiin valikoimiin. – Vaaleita pintoja on helppo joskus myöhemmin sisustaa värikkäämmiksi, jos maku muuttuu. Pesuhuoneiden sisustus on selkeydessään tyylikäs ja siitäkin pidämme kovasti, Jaana kertoo.

Halusimmekin sellaisen kodin, jossa sisätiloissa ei ole mitään erikoisuuksia, vaan selkeät tilaratkaisut sekä samaa tyyliä oleva sisustus.

Synnytyslaitokselta uuteen kotiin

Jaanan ja Pertun elämässä pari viimeistä vuotta ovat olleet monella tavalla vauhdikkaita. Uuden kodin ohella elämää on rikastuttanut pieni Ada-tyttö, joka syntyi alkuvuodesta 2011, vain kaksi päivää muuton jälkeen. – Muutimme keskiviikkona, niin Ada päätti syntyä perjantaina. Synnytyslaitoksella ollessani Perttu ja isovanhemmat olivat laittaneet kaikki tavarat paikoilleen, joten se oli minulle myös ”avaimet käteen” -muuttopalvelu, Jaana kiittelee. Nyt Ada opettelee kävelemään ja kiertää kodin keskellä olevaa takkaa jo potkuttelemalla kävelytuolillaan.

Ensi kesänä pariskunnan suunnitelmiin kuuluvat pihatyöt, joita jatketaan pihasuunnitelman pohjalta. Näin vähitellen hankitaan istutuksia ja toteutetaan Pertun työkaverin laatimaa kokonaissuunnitelmaa, johon yhtenä erikoisuutena kuuluu noppakivistä tehdyt pihapolut ja ajoväylät.

Pihatyöt, ulkomaalaukset ja muut viimeistelyt ovat hauskaa puuhaa, mutta kokonaisen talon omatoimiseen rakentamiseen Jaana ja Perttu eivät olisi ryhtyneet. – Kyllä tällainen muuttovalmis avaimet käteen -vaihtoehto oli meille se järkevin ja helpoin ratkaisu, he toteavat yhdessä.

Etsi lähin Kastelli-kauppiaasi