Olympiamitalisti Henry Manni rakennuttaa Ready-kodin

Pyörätuolikelaaja ja Rion paraolympialaisten pronssimitalisti Henry Manni rakentaa ensimmäistä omakotitaloaan kaupungin lahjoittamalle tontille Lohjalle. Uudeksi kodikseen hän valitsi Kastellin uunituoreesta Suomi 100 -juhlavuoden mallistosta Ready 102/118 -talon pulpettikattoisena. Henry pääsi näkemään uuden malliston jo ennen sen virallista julkaisua ja näin hänestä tuli ensimmäinen Ready-talon tilaaja.

– Tuntuu hurjalta rakentaa omaa taloa, mutta Kastellin ammattilaisten avulla projekti on sujunut moitteettomasti. OmaKastellipalvelu on erinomainen työkalu varsinkin meille verkkopalveluita käyttämään tottuneille nuorille. Olen voinut hoitaa rakennusprojektin asioita eteenpäin esimerkiksi Teneriffan harjoitusleiriltä käsin. Lisäsin isänikin mukaan palveluun, jotta saamme yhdessä helposti hoidettua tarvittavat asiat, kun kaikki asiakirjat, tilaukset ja suunnitelmat löytyvät yhdestä paikasta.

Talon rakentaminen aloitettiin maaliskuun lopulla, kun kaivinkone ilmestyi tontille. Perustuksia päästiin valamaan huhtikuussa ja toukokuussa saapuivat taloelementit. Pohjatyöt Henry hoiti yhdessä isänsä kanssa. – Isäni on aikoinaan rakentanut oman Kastellitalonsa, joten hänelle oli tuttua lähteä mukaan rakennusprojektiin.

Readyn valmista pohjaratkaisua Henry on muokannut yhdessä Kastellin ammattilaisten kanssa vielä avarammaksi ja hänelle toimivammaksi. Kahden makuuhuoneen välistä poistettiin seinä, mutta sille jätettiin kuitenkin varaus, jos joku päivä seinä halutaan laittaa takaisin paikalleen. Kahden makuuhuoneen tilalla on nyt avara työtreenihuone, jossa on tuplaliukuovet. Huoneen saa kätevästi suljettua muusta asuintilasta tai avattua lisätilaksi olohuoneelle. Liukuovet on asennettu niin, että jos väliseinä halutaan rakentaa, niin huoneissa on jo ovet valmiiksi paikallaan.

Talon suunnittelussa esteettömyys otettiin hyvin huomioon. Kaikki Kastellin edustajat ehdottivat pyörätuolille sopivia ratkaisuja oma-aloitteisesti.

– Olen tyytyväinen siihen, että valitsin Kastellin, sillä olen saanut heiltä ammattimaista palvelua. Esteettömyys on otettu hyvin huomioon ja eri ammattilaiset ovat oma-aloitteisesti ehdottaneet pyörätuolille sopivia ratkaisuja. Itselleni ei olisi tullut edes mieleen, että taloon johtavaan liuskaan voi asentaa sulatusmahdollisuuden. Sähkömies ehdotti sitä. Hän myös muutti kytkimien, pistokkeiden ja saunan ohjausyksiköiden paikkaa niin, että pääsen niitä helposti käyttämään. Selvästikin on asiakkaan huomioivat ammattilaiset asialla.

Talon sisustuksessa on harmaa-valkoinen-musta sävymaailma, joka sopii Henryn tyyliin. Väriä hän aikoo tuoda erilaisilla sisustus elementeillä mukaan. Valoisuutta uuteen kotiin tuovat olohuoneen isot lattiasta melkein kattoon asti ylettyvät ikkunat ja lasinen terassin ovi, jotka yhdessä luovat lasisen seinämän avaraan olokeittiöön.

Henryn talo valmistuu marraskuussa. Persoonallista tonttia koristaa kallio, joka vie noin kolmanneksen tontista. Metsäistä kalliomaisemaa voi ihastella olokeittiön isoista ikkunoista. Kallio otettiin huomioon myös terassin suunnittelussa ja nyt iso terassi yhdistää talon ja kallion välisen tilan myötäillen kallion muotoa.

– Minulle terassi on toimiva ratkaisu ja paljon tärkeämpi kuin esimerkiksi nurmikkopiha. Kallio tuo kivasti yksityisyyttä ja rauhaa tontilleni.

Etsi lähin Kastelli-kauppiaasi