Urheilevan perheen unelmakoti on väljä ja toimiva
Kun Pirjo ja Ville Muranen alkoivat suunnitella oman talon rakentamista, oli lähtökohtana ajatus urheilevalle lapsiperheelle sopivasta, väljästä ja valoisasta kodista.
Pirjon urheilusaavutuksillaan ansaitsema lahjatontti sijaitsee yksikerroksiseen asumiseen kaavoitetussa jokirannassa. Oli selvää, että joen puolelle haluttiin keittiö, ruokailutila ja olohuone sekä suuret kauniiseen jokimaisemaan antavat ikkunat. Loput toiveet liittyivät perheen arkeen: etupihalta avautuva kuraeteinen, kuivauskaappi ja paljon säilytystilaa vaatteille ja urheiluvälineille, neljä isoa makuuhuonetta sekä reilusti yhtenäistä oleskelutilaa, jossa on korotettu sisäkatto.
Markkinoilla olleista valmiista talomalleista ei löytynyt ratkaisua, joka olisi rakentunut ilman kompromissia. Apuun kutsuttiin Villen tädin arkkitehti-mies, joka suunnitteli 163-neliöisen, kompaktin talon. Suunnitelman viimeistelijäksi ja talon toimittajaksi saatiin kilpailutuksen kautta Kastelli, jonka työn jälki ja luotettava maine miellyttivät Murasia.
– Halusimme selkeän, simppelin ja toimivan talon, jossa ei ole ylimääräisiä hukkaneliöitä, mutta lapsillekin reilusti tilaa leikkiä. Talomme ei näytä ulkoa päin järin isolta, mutta on sisältä todella avara.
Isosta eteisestä avautuu olohuoneen ja ruokailutilan kautta keittiöön ulottuva yhtenäinen tila. Keskellä seisovan takan ympäri onkin parivuotiaan Eemelin hauska juosta pikkuveljensä kanssa, kunhan parivaljakko hieman kasvaa. Lattiamateriaaliksi valittu vinyylikorkki ei luista ja tuntuu lämpimältä paljaissakin jaloissa.
Keittiöstä haluttiin toimiva niin, että mukaan mahtuu useampikin kokki. Säilytystilan määrään on täälläkin satsattu, samoin lasku- ja työtasoihin. Vaaleat kaapistot, harmaat laminaattitasot ja teräksiset kodinkoneet sulautuvat olohuoneeseen avautuvaan värimaailmaan. Joenpuoleiset suuret, lattiasta lähtevät ikkunat ja viiteen metriin nouseva sisäkatto tekevät koko talosta valoisan.
Makuuhuoneet sijoittuvat etupihan puoleiselle sivulle ja talon päätyyn. Talon kauttaaltaan vaaleita pintoja on makuuhuoneissa piristetty tapetoiduilla tehosteseinillä. Vanhempien makuuhuonetta koristaa suuri ikkuna, kuin vuodenaikojen mukaan vaihtuva, jokimaisemaa kuvaava taulu.
– Parasta talossamme on valoisuus. Asumisviihtyvyyttä lisäävät laadukkaat materiaalit, joista emme halunneet tinkiä, Ville sanoo ja ottaa esimerkiksi saunan. Suomalaiseen tapaan se on Murasille tärkeä rentoutumispaikka. Hillitty värimaailma, leveät lauteet, kaukosäätimellä pukuhuoneesta käsin toimiva upotettu kiuas ja avaraan suihkutilaan avautuva lasiseinä lupaavat leppoisia saunahetkiä.
“Parasta talossamme on valoisuus. Asumisviihtyvyyttä lisäävät laadukkaat materiaalit, joista emme halunneet tinkiä.
Elämää lasten ja urheilun ehdoilla
Arjen pyörittämisessä on avuksi iso kodinhoitohuone, jonka yhteydessä sijaitsee tilava vaatehuone. Urheiluharrastukset, pienet lapset ja koira tuovat mukanaan vilskettä ja siivoushaastetta, siksi taloon tehtiin pääsisäänkäynnin viereen toinen sisäänkäynti.
– Erillinen kuraeteinen helpottaa esimerkiksi lasten kuravaatteiden ja koiran huoltamista sadepäivinä. Halusimme sen kodinhoitohuoneen yhteyteen ja etukuistin puolelle, josta yleensäkin kuljetaan.
Murasille urheilu on ammatti ja elämäntapa, joten se on otettu erityisesti huomioon myös kotia rakennettaessa. Yksi reilunkokoisista makuuhuoneista on varattu työ- ja kuntoiluhuoneeksi. Huoneessa on peruskuntoiluvälineitä, kuten kuntopyörä, renkaat, puolapuut ja kahvakuulia.
Talon tekniseen tilaan solahtavat kuivauskaapin lisäksi lastenvaunut. Ison autotallin yhteyteen on rakennettu kaksi varastoa, joista urheiluvälineille löytyy tarvittavaa säilytystilaa.
Kun pihatyöt saadaan tehtyä, kasvaa tontilla helppohoitoisia havuja ja perennoja. Takapihalle avautuvan lasikuistin eteen rakentuu kesäinen oleskeluterassi. Pihasuunnitteluun on käytetty apua, mutta työt Muraset tekevät itse.
– Meidän pihallemme tulee paljon nurmea ja sopivasti asvalttipintaa lasten peleihin ja leikkeihin. Naapurustossa asuu paljon lapsiperheitä, joten touhuajia pihoilla riittää, Pirjo hymyilee.