Kolmas talo toden sanoo? Plazia 126 P on Jussi Lylyn kolmas itse rakentama talo ja täydellinen sellaisenaan

Kastellin uutuusmalli Plazia 126 P on vantaalaisen Jussi Lylyn kolmas itse rakentama omakotitalo ja rakentajan mielestä lopputulokseltaan lähes täydellinen. Uudessa kodissa yhdistyvät erinomainen talomalli ja aikaisemmissa rakennusprojekteissa mukaan tarttuneet kokemukset ja ideat.

Jussi ja Mia Lylyn kaavaillessa uutta omakotitaloa vuonna 2009, oli Plazia 126 P juuri markkinoille tullut, moderni talomalli. Jussi harkitsi myös perinteisempää Kastellin Raatiherra 123:a, mutta pian vaaka kallistui Plazian puolelle.

–Tykkäsimme Plazian pohjaratkaisusta. Siinä ei ole hukkatilaa ja neliöihin nähden talo on tilavan tuntuinen. Se passasi myös tontille, joka on todella haastavan pieni. Talo mahtuu tontille just ja just, Jussi kertoo. Plazian valmis pohja miellytti Lylyn perhettä lähes sellaisenaan. Vaikka yksilöllisiin muutoksiin oli hyvinkin joustavat mahdollisuudet, niitä tehtiin vain vähän.

Omatoimiselle rakentajalle Peruspaketti

Kolmesta vaihtoehtoisesta valmiusasteesta Lylyt päätyivät peruspakettiin. Suurin syy siihen oli Jussin vankka kokemus rakentamisesta sekä Kastelli-talon ja kavereiden antama tuki. – Kavereissani on muun muassa Kastelli-talon asentajia. Pari kaveria oli apuna siihen asti, kun talo oli saatu puuvalmiiksi. Loput tein omin voimin. Vaimon kanssa yhdessä suunnittelimme sisustuksen ja kaikki valinnat menivät nappiin yhteisten mieltymysten vuoksi, Jussi selvittää. Huhtikuussa 2010 muuttovalmiiksi saatu talo oli ensimmäinen valmis Plazia 126 P koko Suomessa. Rakentaminen sujui Jussin ja Mian mielestä kaikin puolin hyvin. Kastelli hoiti oman osuutensa mallikkaasti ja talopaketti saapui täsmälleen sovittuna aikana. Rakentamisessa ei muutenkaan tullut eteen isompia ongelmia.

– Sain Kastelli-kauppias Tero Pösöltä ja talotehtaalta hyvin tukea. Kastelli-rakentajan Tukku osoittautui niin ikään mainioksi. Palvelu oli hyvää, toimitukset nopeita ja hinnat edulliset. Hankin Tukusta portaat, autotallin ikkunoita, autotallin verhoilutavarat, ristikot ja tiilet autotallin kattoon.

Kodin sisustukseen haluttiin myös hienoja yksityiskohtia. Sähköurakoitsijana toimivan Jussin erikoisosaaminen näkyy etenkin kodin valaistuksessa.

Sisustus lapsiperheen arkea ajatellen

Lylyn kolmihenkisen perheen unelmakoti on osoittautunut todella onnistuneeksi ja käytännölliseksi. Sisustuksen yleisilme on avara ja vaalea. Käytännöllisyys on otettu huomioon mm. materiaaleissa, joiden pitää kestää lapsiperheen arkea.
– Esimerkiksi tammiparketti on harjattu antiikkiseksi ja öljytty. Jos lattiaan tulee naarmuja, sen saa kuin uudeksi levittämällä pintaan uutta öljyä.
– Ja kiviset tasot on kuin luotu kovalle käytölle! Jussi naurahtaa.
Kodin sisustukseen haluttiin myös hienoja yksityiskohtia. Sähköurakoitsijana toimivan Jussin erikoisosaaminen näkyy etenkin kodin valaistuksessa. Led-valopisteitä on eri puolilla taloa kymmeniä.
– Olen käyttänyt epäsuoraa valoa niin paljon kuin mahdollista, mikä luo mukavaa tunnelmaa. Efektivalot tekevät kuvioita ja valokeiloja seiniin, hän kuvailee.
– Sanotaan, että kolmannen talon osaa tehdä sellaiseksi, joka todella tyydyttää. Tämä näyttää pitävän paikkansa, Jussi summaa tyytyväisenä.

Etsi lähin Kastelli-kauppiaasi