Yksilöllistä kotia räätälöitiin, kunnes kaikki palaset loksahtivat paikoilleen

Anna-Riikka ja Jari Nieminen halusivat uuden kotinsa olevan yksilöllinen, moderni, muodoiltaan yksinkertainen ja sisätiloiltaan avara. Kastellin kanssa perheen toiveet ja haaveet muuntuivat todellisuudeksi, kodiksi, jossa meri ja luonto ovat vahvasti läsnä.

Niemisten ensimmäiset visiot uudesta talosta hahmotteli paperille Kastelli-kauppias Kari Lammervo. Lopulliset suunnitelmat piirsi Kastellin yhteistyöarkkitehti, joka taitavasti osasi yhdistää perheen toiveet ja Kaarinassa sijaitsevan haastavan tontin vaatimukset.
– Suunnitelmia pyöriteltiin niin kauan, kunnes ”kaikki palaset loksahtivat paikoilleen”. Iso kiitos projektista kuuluu loistavalle talomyyjällemme Karille. Hän ymmärsi, että päätökset kodista tehdään sekä sydämellä että järjellä, ja osasi palvella meitä hyvin, Anna-Riikka sanoo.

Unelmia todeksi

Perheen talo on 12 metriä pitkä. Yhtenäinen keittiö-olohuone on koko talon mittainen ja puolet koko alakerrasta. Sen isoista ikkunoista avautuu hieno näkymä suoraan merelle. Luonnonsuojeltu tammimetsä korkeine kallioineen näkyy parhaiten yläkerran vanhempien makuuhuoneen parvekkeelta.
– Olemme toteuttaneet kodissa monia unelmiamme. Anna-Riikka ehdotti makuuhuoneeseen isoja tuplaovia, jotka avautuvat parvekkeelle. Sieltä voimmekin ihailla kaunista tammimetsää ja auringossa kimaltelevaa merta, Jari kertoo.

Kastellin asennustyön jälkeen Niemisten perhe jatkoi itse yksilöllisesti suunnitellun talonsa rakentamista ulko- ja sisätöiden parissa.

Valoisuutta ja minimalismia

Anna-Riikka ja Jari Niemisen perheeseen kuuluvat 4-vuotias Aada ja 2-vuotias Amanda. Kodin vaaleat pinnat ovat monen ulkopuolisen yllätykseksi kestäneet mainiosti lapsiperheen arkea.
Valoisuuden ja vaaleuden lisäksi kodille on ominaista minimalistisuus ja yksinkertaiset muodot. Ikkunoissa ei ole juurikaan verhoja, vain sälekaihtimet ja olohuoneen ikkunoissa viisi metriä korkeat lamelliverhot.
– Emme halua peittää ikkunoita, vaan nautimme mieluummin niistä avautuvista upeista näkymistä. Meillä ei ole myöskään mattoja, koska tykkäämme lattiasta, johon auringon valo siivilöityy kauniisti, perheen isä selvittää.

Onnistumisen iloa

Niemisten kodin huoneistoala on 149 neliötä ja kerrosala 175 neliötä. Tänä vuonna talon yhteyteen rakennetaan vielä kahden auton katos sekä lämmin varastotila. Kastellin asennustyön jälkeen Niemisten perhe jatkoi itse yksilöllisesti suunnitellun talonsa rakentamista ulko- ja sisätöiden parissa.
– Kahden pienen lapsen kanssa lopuissa rakentamistöissä ja sisustusprojektissa oli ihan riittävästi puuhaa, Anna-Riikka kertoo.

– Mutta pakko sanoa, kun nojailen yläkerran lasikaiteeseen ja ihailen sieltä avautuvia näkymiä alakertaan sekä merelle: jes, me onnistuimme tässä!

Etsi lähin Kastelli-kauppiaasi