Oivaltavia tilaratkaisuja

Rakentajat ovat valinneet Kastellin mallivalikoiman parhaaksi valtakunnallisissa rakentajatutkimuksissa vuodesta toiseen. Tuhansia pientaloja suunnitelleet arkkitehtimme ovat kuulleet asukkaiden yksilöllisiä asumistoiveita luodessaan Kastellin monipuolisen talo- ja huvilavalikoiman.

Mallien pohjaratkaisuihin kannattaa tutustua, sillä niistä voit löytää oivalluksia omaan kotiisi – tai löydät toiveesi täyttävät tilaratkaisut aivan sellaisenaan.

Hyvin suunnitellut tilaratkaisut

Kastellilla olemme alusta asti voimakkaasti panostaneet talomallien tilasuunnitteluun siten, että yhä useammalla perheellä olisi mahdollisuus toteuttaa asumisunelmiaan edullisesti valmistalona. Mallistomme on kasvanut runsaaksi ja monipuoliseksi vuosien saatossa. Tarjoamme hienoja ja käteviä sisääntuloja, leppoisaa asumista yhdessä arjessa ja juhlassa, helpotuksia lapsiperheiden arkeen, käytännöllisiä säilytys- ja kodinhoitotiloja, upeita ja toimivia kylpyhuoneita – sekä kaikkea, mitä pientaloasumisessa tarvitaan.

Tutustu kattaviin talomallistoihimme, myös mallistojen sisällä on erilaisia talomalleja!

Kokeneiden arkkitehtien työnjälkeä

Pientaloihin erikoistuneet arkkitehtimme osaavat käyttää neliöt tehokkaasti ja kustannuksia säästäen. Kokenut arkkitehti osaa karsia pois kalliit ja riskialttiit erikoisratkaisut. Hyvä tilasuunnittelu huomioi myös yksilölliset muutostarpeet.

Autamme valitsemaan sinulle parhaan ratkaisun

Suurin vaiva sinulle on kahlata kaikki hienot mallimme läpi. Helpottaaksemme selailuasi, kokosimme tähän luetteloa, mitä ominaisuuksia eri mallistoista löytyy. Mallistojen sisällä on lisäksi erilaisia malleja, joihin kannattaa tutustua.

Älä epäröi kysyä apua kauppiaaltasi, kun etsit jotain erityistä ideaa. Ja jos sinulla on jokin uusi asumisidea, jota ei ole vielä Kastellin malleissa, voit kertoa siitä esimerkiksi palautelomakkeen välityksellä. Otamme kiitollisina vastaan kaikki uudet ideat malliemme kehittelyyn.


Arkisisäänkäyntejä lapsiperheille

Aika, Aitio ja Skaala tarjoavat lapsiperheille erinomaiset sisäänkäyntitilat.


Supertehokkaita

Neliöiltään tehokkaita mallistoja ovat erityisesti Verso, Cubic ja Economy.

Jos sinulla on asumisidea, jota ei ole vielä Kastellin malleissa, kerro siitä meille palautelomakkeella!

Etsi lähin Kastelli-kauppiaasi